Sivut

torstai 27. kesäkuuta 2013

Mökkituliainen ja tunnustus

Sain kutsun ihanan Ystäväni mökille viettämään helteistä kesäpäivää. Viemisiksi virkkailin näitä jo niin tuttuja lasinalusia ja Juhannusruusu-ohjeella liinan.






Sain myös ennen juhannusta Tunnustuksen, mikä meinasi mennä miulta ihan ohi.. Lämmin kiitos ElliS tästä  <3

                                         


Tunnustus kuuluu näin:
Kirjoita postaukseen kiitos jollekin blogille tai bloggaajalle. Vaihtoehtoisesti voit kehua blogia, johon palaat kerta toisen jälkeen tai hehkuttaa meille muille blogia, joka on inspiroinut sinua.
Suosittele. Mukaan saa laittaa pienet perustelut tai tarinan. Näin sinä ja minä saatamme myös löytää lukulistallemme jotain uutta ja ihanaa. Haastetta saa jakaa eteenpäin omassa blogissa ja haastekuvan saa napata halutessaan mukaan. Laitetaan hyvä kiertämään. 



Näin kesällä olen itse hurahtanut virkkaamiseen, joten tällä hetkellä ykköseuraamani blogitkin ovat pääsääntöisesti virkkausblogeja. Joten haluan antaa tämän Tunnustuksen ainakin näille upeille käsityöblogeille, olkaahan hyvät <3


Prinsessajuttu  - saan kiittää Miraa tästä virkkausinnostuksestani <3

Nuppu Home - taidolla tehtyjä siistejä käsitöitä <3

Koukutettu - kauniita käsitöitä (mikä lampunvarjostin!! ) <3

Pizzicato - ihania kuvia, ihania käsitöitä <3

Uutar  - tekee kaikenlaista laidasta laitaan <3

Nämä ihanat blogit ovat oikeastaan viimeisimpiä "löytöjäni", käykää ihmeessä tutustumassa !! :)


Helteiset päivät näyttävät senkun jatkuvan. Parasta puuhaa näille kuumille päiville onkin virkkailla varjossa :)

                         Nautitaan Suomen kesästä  <3












torstai 20. kesäkuuta 2013

Vielä yksi laukku

Näitä laukkuja on valmistunut viime päivinä useampikin. Tässä viimeisin. Ompelin jälleen vuoren ja sisälle kaksi taskua. Kude Esteri-kudetta ja kahvat tilasin Kauhavan Kangasaitalta.










                      Toivottelin jo viime postauksessa, mutta sanotaan nyt vielä uudelleen,

                    Aurinkoista ja rauhallista juhannusta  <3



tiistai 18. kesäkuuta 2013

Siskon laukku

Virkkasin siskolle ontelokuteesta kesälaukun. Vuoren ompelin Marimekon kankaasta. Laukun hihnan olen ostanut viime vuonna Tallinnan Karnaluksesta.






Huomasin, että tämä postaus on blogini sadas!! Huimaa, en olisi ikinä uskonut, että kirjoittaisin blogia saatikka saan kasaan sata postausta. Ja lupaan, ettei tämä jää tähän <3

Nyt löydät Sukkasillaan - blogin myös facebookista !  Sivupalkista löydät linkin, missä voit käydä tykkäämässä. ( KIITOS IINU <3 )




          Oikein ihanaa keskikesän juhlaa teille kaikille  <3


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Aarteeni mummolta

Äidin äitini oli aikoinaan innokas käsitöitten tekijä, varmaan olen sieltä "puolelta" perinyt käsityöinnostukseni. Äitini kaapeista löysin mummoni noin 70 vuotta sitten kirjoman lakanan sekä noin 60 v sitten virkkaamia pikkuliinoja. En voi kuin ihastella niitä, ne on virkattu todella ohuesta langasta. Laitoin ne pellavakankaan päälle kehyksiin ja olohuoneeni seinälle <3
(kuvat ovat vähän sameita, johtuuko kuvaajasta vai lasista kehyksissä...)





Turkoosi pitsineuleenikin on valmistunut. Malli on muutaman vuoden takaisesta Novitasta, lanka Novitan Bambua. Ihanan pehmeä päällä :)




Tänään juhlimme kummini synttäreitä, vein hänelle lahjaksi pikkupaketin itsetehtyä <3




Kiitos kaikille laukkupostaukseen kommentoineille, ihania kommentteja <3

                               Kivaa keskiviikkoiltaa <3


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Virkattuja kasseja

Tilaustyönä virkkasin Esteri-ontelokuteesta kesäkassit. Vihreä kassi on kädessä kannettava "pikkulaukku", punainen taas olalla kannettava. Siihen kiinnitin olkahihnat vanhasta laukusta.






                          Aurinkoista kesäkuun viikkoa  <3


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Turkoosia

Miulle kesän ykkösväri on turkoosi. 
Virkkasin itelleni pikkulaukun bambulangasta. Kahvat löytyivät Anttilan alekorista.



Jälleen  Miran  innoittamana virkkasin Juhannusruusu-ohjeella liinan Novitan Kaste-langalla. Ja tietysti turkoosin :)



                                  Helteistä viikkoa kaikille  <3


tiistai 28. toukokuuta 2013

Opettajalle kevätjuhlapäivänä

Haluan muistaa nuorimmaiseni opettajaa kevätjuhlapäivänä jollain omatekemällä. Jouluna annoin lapaset, nyt pakettiin menee pannunalunen ja lasinaluset. Niitä kun löytyy "varastosta" :)



Ihanalle uudelle Ystävälleni halusin antaa näin kesän kynnyksellä pikku lahjan.  <3
Virkkasin pellava-puuvillalangasta lasinaluset. Näistä tuli kivan ryhdikkäät.



Aurinko on tänään hellinyt meitä. Istuskelinkin iltapäivän Saimaan rannalla lämmöstä ja veden liplatuksesta nauttien. 

Kuva: kesä <3


                            Lämmintä viikon jatkoa  <3






keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Virkkailuja

Blogin päivitykset ovat jääneet viime aikoina taas vähiin. Olen kuitenkin tehnyt käsitöitä, lähinnä virkkaillut. Olen hurahtanut virkkaamaan näitä lasinalusia (kiitos Mira inspiksestä :) ).




Olen ihastellut   Ninan   Cotonina -tuotenimellä tehtyjä ihania käsitöitä (käykää ihmeessä katsomassa!! ). Olen neulonut Ninalle parit sukat, joten halusin tilata jotain hänenkin tekemää. Toivoin pellavaista kukkaroa, jossa olisi jotain turkoosia/vaaleansinistä ja ehkä pikkasen pitsiä, muttei mitään röyhelöä. Näillä ohjeilla Nina ompeli miulle kukkaron, ja en voi kuin tykätä, niin miun tyylinen!! Kiitos Nina <3




Seuraavaksi miulla on työn alla kesäneuletta itselle. Kiva neuloa välillä jotain vähän isompaa :)



                               Aurinkoista toukokuuta kaikille  <3



maanantai 29. huhtikuuta 2013

Arvonnan voittaja

Oli kyllä ihana lukea kommenttejanne arvontapostaukseen! Kumpa tietäisitte, miten ne lämmittivät ja piristivät, KIITOS !!!! Olette ihania <3

Haluaisin jokaiselle teistä antaa arpapalkinnon, mutta tällä kertaa arpaonnisuosi

                                  Piupauta

                        Lämpimät onnitteluni <3



Aurinkoista vappuviikkoa  <3



perjantai 19. huhtikuuta 2013

ARVONTA

Blogini on saanut upeat 200 lukijaa, joten haluan laittaa arvonnan käyntiin. Palkintona on ontelokuteesta neulottu pannunalunen ja 4 kappaletta virkattuja lasinalusia.





Mukaan pääsee jättämällä kommenttia tähän postaukseen. Olisi mukava, jos laitat jotain muutakin kuin "mukana arvonnassa". Osallistua voi ensi viikon sunnuntaihin asti eli 28.04.

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti  <3